Reilu kilpailu tuo vastinetta verorahoille

pe 11. toukokuuta 2018 08.17.00

Tuleva kasvupalvelu-uudistus avaa työllistämispalvelut markkinoiden kilpailtavaksi. Maakunnat voivat halutessaan toki tuottaa palvelut myös itse.

EK:n tekemän kilpailuraportin mukaan julkinen sektori kilpailee yhä enemmän samoilla markkinoilla yksityisten yritysten kanssa. Kilpailuneutraliteettiongelmia syntyy, kun markkinoilla ei kilpailla samoin pelisäännöin. Normaalien kilpailun lainalaisuuksien mukaan tehokkaimman ja parhaan pitäisi voittaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu markkinoilla, joissa julkinen sektori saa epäreiluja kilpailuetuja yksityisiin verrattuna. Tällöin kustannukset hoidetaan yhteisistä verorahoista.

”Henkilöstöpalvelualalla tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kaupungin työllisyyspalveluyhtiö voi tarjota pitkäaikaistyöttömiä yritysten käyttöön ja maksaa samalla julkisista varoista työntekijän palkan, työterveyshuollon ja vakuuttamisen. Sen sijaan henkilöstöpalvelualan yrityksen kautta tarjottavan vuokratyövoiman palkka- ym. kuluja ei korvata”, HPL:n toimitusjohtaja Merru Tuliara selittää.

Erilaisten koulutusten julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa vaaditaan, että tarjoajan koulutustilojen on sijaittava rakennuksessa, jossa tarjotaan muutakin koulutusta. Kuitenkin yleensä vain julkisella toimijalla on tarjota tällaisia tiloja.

”Usein on ollut myös tilanne, että tarjouskilpailussa edellytetään tarjoajalta aiesopimusta yhteistyöstä alueen muiden oppilaitosten kanssa. Julkiset toimijat vastaavat yksityisen yhteistyöpyyntöön kieltävästi, jolloin yksityinen ei voi menestyä kilpailutuksessa”, Tuliara toteaa.

EK:n raportissa Markkinat auki: reilua kilpailua ja yhteistyötä julkisiin palveluihin on koottu kilpailuongelmia eri toimialoja edustavien jäsenliittojen ja -yritysten kanssa sekä listattu 19 toimenpidesuositusta kilpailuongelmien korjaamiseksi. Sen mukaan kuntien on jatkossa keskityttävä ydintehtäviinsä, ja kunnioitettava perinteisiä toimivallan rajoituksia. Etenkin tukipalveluja on saatavissa kilpailluilta ja toimivilta markkinoilta, eikä ole verovarojen käytönkään kannaltakaan mielekästä, että kunta tuottaa niitä itse.

Lue raportti >>

 

« Takaisin