Maakunnallisia työllisyyspalveluita kannustetaan hoitamaan allianssimallilla

pe 12. tammikuuta 2018 15.13.00

Hallitusryhmät pääsivät sopuun kasvupalveluiden eli yritys- ja työllisyyspalveluiden avointen kysymysten osalta. 

Ministerit Mika Lintilä, Jari Lindström ja Antti Häkkänen sopivat maakuntauudistukseen liittyvän alueiden kehittämis- ja kasvupalvelulaista 12.1.2018. Uutena linjauksena esityksessä kannustetaan toteuttamaan maakunnallisia yritys- ja työllisyyspalveluita sekä kunnallisia elinvoimapalveluita yhdessä allianssimallin avulla. 

”On hienoa, että kasvupalveluiden järjestämisvastuu pysyi maakunnilla. Jos järjestämisvastuuta olisi jaettu maakuntien ja kaupunkien välillä, järjestelmästä olisi tullut hyvin sekava ja byrokraattinen”, toteaa HPL:n toimitusjohtaja Merru Tuliara. 

Nyt sovittu täsmennys lausunnoilla olleeseen lakiluonnokseen on niin sanottu allianssimalli, joka mahdollistaa sekä maakunnan järjestämien yritys- ja työllisyyspalveluiden (kasvupalveluiden) että kunnallisten elinvoimapalveluiden resurssien yhdistämisen. Kolmantena kumppanina mukaan otetaan myös yritysten tai kolmannen sektorin osaamista.

Henkilöstöpalvelualan ilmoittautuvat mukaan rakentamaan tehokkaita työllisyyspalveluita maakuntiin. Alan yritykset ovat työelämän muutoksen näköalapaikalla ja monet alan yritykset ovat työnhaku- ja ura valmennusten huippuosaajia.  

TEM:n tiedote >>
Elinkeinoministeri Mika Lintilän blogikirjoitus >>

« Takaisin