Auktorisointi
HPL:n jäsenyritykset haluavat tuoda esille oman sitoutuneisuutensa lain mukaisiin ja eettisiin toimintatapoihin. Asiakasyritysten ja vuokratyöntekijöiden taholta on myös tullut esille tarve tunnistaa alan rehelliset ja luotettavat toimijat. Tämän vuoksi HPL on alkanut auktorisoida jäsenyrityksiään 1.1.2010 alkaen.
Auktorisointi on mahdollista (ja pakollista) vähintään vuoden (ja yhden täyden tilikauden) alalla toimineille liiton jäsenille. Auktorisoinnissa korostetaan työnantajavelvoitteista huolehtimista ja alan toimintaperiaatteiden ja suositusten noudattamista.
Auktorisoinnin myöntämiselle on asetettu tiukat vaatimukset. Auktorisoituja yrityksiä valvotaan yrityksiin tehtävien tarkastusten avulla. Mikäli yritys täyttää auktorisoinnin edellytykset, auktorisointilautakunta, jossa on edustajia niin työntekijä- ja työnantajajärjestöstä kuin viranomaistaholta, esittää auktorisoinnin myöntämistä henkilöstöpalveluyritykselle.
Asiakasyrityksen etujen mukaista on valita henkilöstöpalveluyritysten joukosta yhteistyökumppaniksi yritys, jolle auktorisointi on myönnetty. Tällöin asiakasyritys voi luottaa siihen, että yhteistyökumppanina oleva yritys toimii lakien ja eettistä toimintaa korostavien sääntöjen ja periaatteiden mukaisesti.
Myös työntekijälle auktorisoidun henkilöstöpalveluyrityksen käyttäminen tuo varmuutta siitä, että yhteistyökumppanina oleva yritys toimii työnantajana lakien ja eettistä toimintaa korostavien sääntöjen ja periaatteiden mukaisesti. Auktorisoidun henkilöstöpalveluyrityksen tunnistaa auktorisointitunnuksen avulla. Henkilöstöpalveluyrityksen saatua auktorisoinnin se sitoutuu käyttämään auktorisointitunnusta markkinoinnissaan, työpaikkailmoittelussaan ja kotisivuillaan.
Auktorisointilautakunta Auktorisointilautakunnan jäsenet 1.1.2012 alkaen ovat: - ay-puolen edustaja: Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, SAK - viranomaistahon edustaja: Tarja Kröger, hallitusneuvos, Työ- ja elinkeinoministeriö - EK:n edustaja: Markus Äimälä, lainopillinen asiantuntija, EK - HPL:n jäsenyritysten edustaja: Tommi Törmälä, toimitusjohtaja, Adecco Finland Oy - HPL:n edustaja: Merru Tuliara, toimitusjohtaja, HPL Henkilöstöpalveluyritysten auktorisointi suoritetaan auktorisointilautakunnan esityksestä HPL:n hallituksen kokouksessa.
Etusivulle
Takaisin
Tulosta
Viimeksi päivitetty:03.05.2012
|